Tess Gerritsen: Painoton tila (1999)

**½

Lääkäri Emma Watsonin unelma toteutuu, kun hän pääsee töihin kansainväliselle avaruusasemalle. Nainen avaruudessa ei ole ihan tavanomainen juttu, ja siksi onkin erityisen ikävää, että heti Emman saavuttua asemalle eräs työntekijöistä sairastuu. Jos Emma lähettää sairastuneen miehen maahan turhaan, tuhlaantuu rahaa järjettömiä summia hukkaan; jos hän päättää hoitaa miehen itse, on riskinä potilaan tilan huonontuminen. Valitsi Emma kummin tahansa, hän saattaa kyseenalaistaa pätevyytensä - ja hankaloittaa naisten pääsyä avaruuteen tulevaisuudessa.

Tasa-arvopohdinnoille ei jää kuitenkaan aikaa, kun miehistö alkaa sairastua ja kuolla yksi kerrallaan, ja pian Emma on ainoa eloon jäänyt, hänkin sairaana. Tappajaksi paljastuu loisolio, joka omaksuu geneettistä ainesta jokaisesta uudesta isäntälajistaan ja on tämän vuoksi erityisen hankala tuhottava. Emman kuolema lähestyy, ja maassa hänen aviomiehensä Jack miettii kuumeisesti pelastuskeinoa. (Ei varmaankaan ole yllätys, että Emma ja Jack ovat eroamassa, mutta hätätilanne saattaa heidät takaisin yhteen.)

Painoton tila on sujuvaa viihdettä, joka kuitenkin loppua kohden muuttuu turhan fantastiseksi. Gerritsen kuvaa hienosti avaruuslentojen lähtöjä, sitä, kuinka niin moni asia voi mennä niissä pieleen. Kuinka heiveröisiä alukset ovat, ja erityisesti ihminen. Todennäköisesti vaikuttuneisuuteni vaikutti myös se tosiasia, että kirjoittaja on nainen, vaikkei kai ole mitään syytä, miksei nainen voisi kirjoittaa avaruuslennoista asiantuntevasti.

Lars Kepler: Hypnotisoija (2009)

***½

Nimimerkin takana kirjoittava ruotsalaispariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril ovat saaneet aikaiseksi varsin oivan teoksen. Hypnotisoijaa on hypetetty hurjasti, ja ehkäpä siksi olin hiukan pettynyt. Juoni on todella mukaansatempaava ja teksti on sujuvaa, suorastaan ahmin teoksen. Mutta. Mitään uutta se ei varsinaisesti tarjonnut.

Päähenkilö on traumoihin erikoistunut lääkäri Erik Maria Bark, joka auttaa rikoskomisario Joona Linnaa murhan selvittelyssä. Bark on aikoinaan luonut uraa hypnoosihoidolla, mutta on sittemmin luopunut hypnoosista. Jotakin synkkää on tapahtunut, ja Bark on vannonut, ettei koskaan enää hypnotisoisi ketään. Sitten hän saa yhteydenoton Linnalta, joka suostuttelee hänet hypnotisoimaan verilöylystä selvinneen potilaan, jotta he saisivat tältä johtolankoja. Vanhat haamut heräävät henkiin, mutta ehkä nykyajassa tapahtuneen murhan selvittäminen voi auttaa Barkia selviämään menneisyydessä syntyneistä ongelmista. Melko tuttua tavaraa siis. Suomalaislukijalle on toki mieleen komisario Linna, mutta suomalainen poliisi ruotsalaisdekkarissa ei sekään ole varsinaisesti uusi juttu.

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään (2005)

****

Eräänä kesäpäivänä Tukholmassa joukko kuolleita herää henkiin. Ihme koskee vain Tukholmaa ja kahden kuukauden sisällä kuolleita, sitä ennen kuolleet pysyvät haudoissaan ja uudet vainajat pysyvät vainajina. Ruumishuoneella vallitsee kaaos, hautoja avataan ja kuolleita kärrätään keskitysleiriin. Kuinka näitä kuolleita kuuluisi käsitellä? Mitkä ovat heidän oikeutensa, vai onko heillä lainkaan sellaisia? Mitkä ovat omaisten oikeudet?

Lindqvistin toinen romaani (ensimmäinen oli elokuvanakin tunnettu Ystävät hämärän jälkeen) on hiukan surumielinen kertomus itsensä ulkopuoliseksi tuntevista ihmisistä. Teoksessa ei ole turhia selittelyjä, eikä sen juoni painotu arvoituksen ratkaisemiseen.

Katja Bargum & Hanna Kokko: Kutistuva turska (2008)

****

Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä kertoo hyvin populaaristi evoluutiosta ja nimenomaan sen ihmeellisyyksistä. Käsittelyyn otetaan myös evoluution "virhearvioinnit", jotka kirjoittajien mukaan omalta osaltaan sotivat älykkään suunnittelun teoriaa vastaan. Nämä lajin kannalta epäedulliset muutokset johtuvat usein siitä, että samat muutokset edesauttavat yksittäisten yksilöiden lisääntymistä. Yksinkertaistaen samasta ilmiöstä on kyse myös ihmiskunnassa, joka tuntuu kulkevan hitaasti mutta varmasti kohti tuhoaan. Ihminen valitsee lähes poikkeuksetta vaihtoehdon, joka on hänelle itselleen hyödyllinen lyhyellä aikavälillä ja tuntuu olevan kykenemätön tarkastelemaan lajin hyvinvointia pidemmällä tähtäimellä.

Kissojen ystävänä kiinnostavinta - ja inhottavinta - oli lukea Toxoplasma-loisesta. Eliön aiheuttama toksoplasmoosihan on tunnetusti vaarallinen raskaana oleville, mutta täysin vaikutukseton se ei ole muillekaan. Toksoplasmaa kantavista naisista tulee vastuuntuntoisempia ja toiset huomioon ottavampia, miehillä vaikutus on täsmälleen päinvastainen; naisten suorituskyky älykkyystesteissä paranee, miehillä puolestaan heikkenee. Vaikutukset ovat lieviä, mutta kansallisella tasolla ne voivat olla merkittäviä. Yhdysvaltalainen tutkija Kevin Lafferty on koonnut tilastoja 38 maasta ja toteaa, että maan kansalaisten keskimääräinen neuroottisuus sekä kulttuurin "maskuliinisuus" (korostaa miesten asemaa ja naisten kuulumista hellan ääreen) selittyvät ainakin osittain toksoplasmoosin yleisyydellä. Siinäpä miettimistä kissanomistajille. :)

Audrey Niffernegger: Hänen varjonsa tarina (2009)

****

Julia ja Valentine Pool ovat identtiset kaksoset, joiden äiti on myöskin identtisen kaksosparin toinen puolisko. Tytöt eivät ole koskaan tavanneet tätiään, eikä tällä ole muutenkaan ollut mitään sijaa heidän elämässään - ennen kuolemaansa. Elspeth-täti nimittäin testamenttaa talonsa ja omaisuutensa siskontyttärilleen, sillä ehdolla, että he asuvat talossa vuoden. Sitä Elspeth ei tietenkään osaa etukäteen aavistaa, että hän jää itsekin asumaan taloon kuolemansa jälkeen. Niinpä haasteeseen tarttuvat tytöt pääsevät tutustumaan kummittelua harjoittelevaan tätiinsä.

Identtisiin kaksosiin liittyy ihmisten mielissä paljon myyttisiä piirteitä, joten identtisyys-teemaan sisältyvä erilaisuuden ja samanlaisuuden ristiriita riittää jo itsessään tekemään kirjasta kiinnostavan. Mieleeni tulee Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max, joka kuvaa siamilaisten kaksosten elämää. Jotenkin nämä fyysisesti yhteen liitetyt miehet ovat paljon kauempana toisistaan kuin Nifferneggerin kaksospari. Kyse on tietenkin fiktiivisistä kuvauksista, mutta ehkäpä näin on todellisuudessakin?

Kaksosista Julia on dominoivampi, ja Valentine alkaa pikkuhiljaa tehdä irtiottoa sisarestaan. Kuten niin usein, vahvempi osapuoli alkaa tilanteen muuttuessa näyttää yhä heikommalta. Julia yrittää kaikin voimin pitää kiinni tutusta ja turvallisesta tilanteesta, jonka ja jossa hän hallitsee. Elspeth-täti seuraa voimattomana sivusta tilannetta, joka alkaa muistuttaa koko ajan enemmän hänen ja sisarensa historiaa.

Tämän modernin kummitustarinan loppuratkaisu on melko yllättävä, mistä paljon plussaa. Ehkäpä vielä enemmän pidin kuitenkin kirjailijan aiemmasta teoksesta Aikamatkustajan vaimo.